Toukka - kotelo - perhonen?

Elämäni tuntuu aivan liian täydelliseltä. Viimeiset päivät olen elänyt vain itselleni. Kartuttanut henkistä pääomaa ja siinä välissä myös ruumiillista valkoisilla hangilla auringonpaisteessa sivakoiden. Toteuttanut ystäväni Hannan lanseeraamaa nykynaisen aforismia: Minkä tänään töitä tekee, sen huomenna hiihtää! Alkaisi jo hampaiden paikatkin kiristää imelyydestä, jos minulla vaan olisi paikkoja. Sofiannilla on täydellinen hammasrivi.


Viimeiset kolme päivää olen opiskellut. Kello 18:30 iltaruuan jälkeen olen vetäytynyt edelleen siivoamattomaan työhuoneeseemme vetäen oven perässäni kiinni. Olen levitellyt pöydälle kirjoja, muistiinpanovälineitä ja läppärini, sillä tenttimateriaali löytyy virtuaalisesta avaruudesta. Sytyttänyt pöytälampun, katsellut välillä lumiselle pihamaalle. Olen siemaillut teetä ja lukenut, lukenut, lukenut. Välillä käynyt toivottamassa lapsille hyvää yötä, ratkaissut pari riitaa ja jatkanut lukemista. Onneksi satun pitämään opiskelusta, aihe on mieluista ja itselleni hyvin tärkeä. Onneksi tätä ei kestä loputtomiin, koska muuten lapset unohtaisivat, että heillä oli joskus äitikin.

Todellakin, satun pitämään opiskelusta. Edellisestä kerrasta vaan on aikaa noin seitsemän vuotta ja silloin meillä ei ollut lapsia. Saatoin elää kuin pellossa ja lukea. Upoutua muihin maailmoihin ja unohtaa ihmiset ympärilläni. Miehelleni olin muutaman kuukauden ajan vain epämääräinen, verkkareihin pukeutuva peikko, joka ärähteli ohikulkiessaan ja näyttäytyi julkisesti vain käydessään jääkaapilla säännöllisin väliajoin. Silloin minulla oli parin viikon verran vapaata omistautua aiheelle täysin. Nukuin yhdeksään, söin aamiaisen, puuhastelin sitätätäjatuota ja puolen päivän jälkeen aloitin. Opiskelin iltaan, söin ja jatkoin pikkutunneille. Silloin en tainnut ladata akkuja liikunnalla. Ihanaa, oikeasti ihanaa, etenkin kun tietää että projektilla on alun lisäksi myös loppu. Hullu, minä!

Olen lopulta tiedostanut tilanteen. Koska nyt on 2500 sivua luettavana ja noin 45 päivää aikaa, se tekee noin 70 sivua per päivä, etenkin kun ihan joka päivä ei ole yhtä tehokas. Täyttä asiaa taasen luetaan noin 20 sivun tuntivauhtia, jos tekee samalla muistiinpanoja kuten minä. Asiat järjestyvät päässäni, jos ne kulkevat käden kautta. Se on ainoa syy muistiinpanoille. En aio lukea niitä uudelleen. Eipä silti, ei olisi aikaakaan.

Maaliskuun puolenvälin jälkeen kuoriudun kotelostani. Toukasta ei ehkä tule perhosta, mutta onpahan ainakin kevät. 50/50 tsäänssillä luen tähän tenttiin yhden, ainoan ja viimeisen kerran. Nyt nautin opiskelusta, hiihdän minkä ehdin ja siinä sivussa hoidan perhesuhteeni ohimennen. Näin se joskus menee.

http://www.universitytimes.ie/?p=2930