Monitahokkaan vuosi

Ikosaedri

Pyhistä selvinneenä Ihminen toteaa, että jälleen joulun ehkä hienoimmat hetket löytyvät niin kutsutusta "joulukrapulasta", jolla ei ole mitään tekemistä iloliemien kanssa. Välipäivinä pitäisi saada vain kääntää kylkeä ja nukkua, syödä vihanneskeittoa ja nukkua vähän lisää. Kuoria itsestään yltäkylläisyys ja ylenpalttinen hemmottelu. Helliä itseään perusasioilla kuitenkin. Palata arkeen. Elää minimalistisesti. Ihminen löytää itsestään jälleen sisäisen askeetin. 

On ehkä kliseistä, että niin monet pohtivat mennyttä ja tulevaa vuodenvaihteessa, tekevät suunnitelmia, ehkä lupauksiakin. Mutta eikö tämä ole aika luonnollinen hetki pysähtyä pohtimaan? 

Kulunut vuosi on ollut hyvä. Ei täydellinen, mutta riittävän hyvä tullakseen merkityksi plussan puolelle. Palasin töihin vuoden alusta, ja aivan muutamassa hetkessä solahdin takaisin ammatti-identiteettiini, mikä oli melkoinen yllätys itselleni. Vuoden loppua kohti kiinnostus omaa työtä kohtaan on entisestään kasvanut ja pitkästä aikaa tuntuu siltä, että energiaa (vaan ei ehkä aikaa) riittäisi jälleen itsensä kehittämiseenkin. Kai se vain on niin, että kun lapset kasvavat, aikaa ja kiinnostusta alkaa olla pikku hiljaa muuhunkin. Minun tapauksessani työ on eräänlainen mukava, joskin aikaavievä harrastus, josta myöskin saa palkkaa. Mielelläni siihen siis panostan. 

Suhtautumiseni elämään on muuttunut sallivamaksi. En ota asioista enää niin suurta stressiä kuin aiemmin. Normaalielämässä vastaantulevissa tilanteista en keksi juuri yhtäkään, joka aiheuttaisi minulle suurempia kierroksia. Olen päässyt osittain eroon yli 35 vuotta vaivanneesta täydellisyydentavoittelusta. Edelleenkin saatan tavoitella kuuta, mutta usein tyydyn vähempään ihan tietoisesti ja tyytyväisenä. 

Viime keväänä aloitin projektin, joka kulkee Rupsahtaneiden Puolueen nimellä. Kovin kirkkaita pokaaleja en ole voinut saavutuksistani pokata, mutta suurin edistys on tapahtunut korvien välissä. Jos olen tyytymätön ulkoiseen itseeni, vain minä olen siitä vastuussa ja itse omilla valinnoillani päätän tien. Tähän sinänsä yksinkertaiseen oivallukseen kiteytyy koko terveyden ideologia: liikakilot ovat omaa aikaansaannostani ja vain minä olen niistä vastuussa - ei stressi, ei olosuhteet, ei raskas elämäntilanne, ei työ. Tämän oivalluksen siivittämänä sain itseni hiihtoladuille ja lenkkipoluille ilman suurempaa tuskaa. Opin nauttimaan liikunnan  tuomasta tunteesta ilman suorituspaineita, omaksi ilokseni. Nyt, rehellisyyden nimissä, elän suvantovaihetta ja odottelen lunta. Uimassa olen sentään käynyt noin kerran viikossa. Tulinhan jo maininneeksi, että tämä uuden ja jo suorastaan pitkäkestoisen harrastukseni vuoksi tilasin itselleni pro-uimalasit...

Monitahokkaan vuosi on lasten kanssa ollut täynnä menoa ja meininkiä. Onneksi sairasteluita ei ole juurikaan ollut enterorokkoa ja muutamaa hassua flunssaa lukuunottamatta. Pikkuveljestä on kasvanut pieni, ajatteleva ja osallistuva poika, joka koettelee vanhempiaan aika ajoin kovalla uhmalla. Pahin lattian nyrkkeilykausi on toivottavasti nyt ohitettu. Isoveljestä sen sijaan on kuoriutunut fiilistelijä, tunteilija, lukutoukka ja piirtäjä. Löydän hänestä paljon omia piirteitäni. Kannan kutreillani jatkuvasti uraäidin piikkikruunua. Tätä asiaa jälleen joulunaikaan tilitettyäni Mieheni katsoi minua pitkään ja ällistyneenä aivan kuin ei olisi lainkaan ymmärtänyt mistä puhuin: "Mutta sähän olet poikien kanssa vaikka kuinka paljon, ja te teette yhdessä vaikka mitä!" Kiitos Kulta! Tämä oli ehkä paras joululahja. Se myös jos mikä alleviivasi naisten ikiaikaisen ja usein aiheettomankin itsekritiikin. 

Uudelta vuodelta toivon energiaa ja toimeliaisuutta, asioihin tarttumista ja jahkailun lopettamista. Terveyttä ja vastuunottamista omasta itsestä. Haasteita ja niihin tarttumista. Heittäytymistä ja uskallusta kokea uutta.  

Sitä kaikkea samaa ja paljon muutakin myös teille, Ystävät!